13.3.
Hahaa! Perjantai kolmastoista, halusin päivittää, ja kello on varttia vailla lauantai neljästoista kun kirjoitan tätä. Kerkisin muhahah~
Asiaan:
- Galleriaan 8 kuvaa(sekamoska 3, roolipelit 4 ja roskalaari 1)
- Kaksi lukua Pimeyteen Kahlittua, ja tarinapuolelle myös minun ja Joukkiksen tekemä Rauno Ranskalais -novelli(meitin ylin ylpeys).
- Sivuinfoon lisätty vanhat leiskat.
4.1.-09
Näin alkuun pyytelen anteeksi tästä pitkästä päivityskatkosta. Olen kärsinyt pahemmanpuoleisesta art blockista, enkä ole saanut väännettyä kuvallista materiaalia näille sivuille kuin vasta hiljaittain.
Mainittakoon tässä, että sarjakuvaprojektini etenee lupaavaa vauhtia. Juoni on pääpiirteittäin suunniteltu, ja päähenkilöiden ulkonäöt lyöty lukkoon. Sarjakuvahan tulee siis kertomaan lohikäärmeistä, ja sen pääidea on elänyt mielessäni jo neljä vuotta. Vasta nyt vain olen saanut sen hiottua lähemmäs päätepistettään.
Mutta siis asiaan.
- Galleriaan 10 kuvaa(Sekamoskaan 2, Lordiin 2, roolipeleihin 3 ja roskalaariin(luonnokset)3.
- Pimeyteen Kahlittua yksi luku(sitä on varastossa vielä kaksi lisää, mutta ne sitten seuraavissa päivityksissä).
- Kaksi uutta banneria, minkä lisäksi linkit/ä-osoita on yleisestikin muokkailtu.
- Uusi ulkoasu(kukaan ei huomannut). Lisään sivu-infoon vanhat leiskat kunhan saan ittestäni irti.
21.9.-08
Uh. Pääsi vähän venähtämään tuo aika tämän uuden päivityksen aikaansaamiseksi. Ja tämäkin pikkupäivyri vain. Anteeksi siitä.
Mutta asiaan:
- Kolme kuvaa galleriaan(1 sekalainen, 2 roolipelit) + yksi luonnos. Yhden bannerin lisäsin, ja tarkoitus olisi laittaa myös muutama uusi linkki linkit-osioon tässä päivän mittaan.
Jos hyvin käy ensipäivitykseen saatte vähän enemmän materiaalia, hyvällä tuurilla sarjakuvaakin tahi sitten tarinaa. Pysykää linjoilla, ja kirjoittakaa viekkuun ystävät rakkaat.
29.8.-08
- Lisäsin yhden linkin (Suden Kolo, eli Tatarin kotisivut) ja laitoin oman osionsa tarinoille(kirjoitelmat) ja sinne yksi luku Pimeyteen Kahlittu -nimellä kulkevaa Lordi fanficciä.
18.8.-08
- Lisäsin muutaman kuvan galleriaan(Sekamoska 3, Roolipelit 1, Roskalaari 1) ja laitoin valikkoon linkin devi-tililleni.