Perustiedot

Kuva
Vasen kasvonpuolisko puolikasvoitettu /arpikudoksen peittämä.

Nimi Varjokuun Kreivitär Kuurankahle
Kutsutaan Yleisimmin Kreivittäreksi, mutta Kuurankahletta/Kuuraa ja Varjokuutakin kuultu. Esittäytyy persoonastaan riippuen joko kokonimellään, tai jollain sen osalla (= persoonan kutsumanimellä).
Skp narttu
Ikä Kutakuinkin kuusivuotias.
Laji/rotu: Puhdasrotuinen saksanpaimenkoira (näyttelylinjainen)

Lauma Djala

Ryhmittymät Lahkossa

Säkäkorkeus ja paino 59,5 cm, 28 kg

Pelaaja Saranna (Ihme.Ihmeinen[miumauänkyrä]gmail.com)
Pelipaikka Andriaana

Luonne:

Tällä hetkellä Kreivittären olinpaikkana toimi Djalan kitulias saari. Vaitonaisena ja luonteensaomaisesti synkkänä sakemanni istui tämän pienen, meren syvyyksistä kohonneen maapläntin reunamilla, eräällä tasaisella, pinta-alaltaan kohtuu suurella kivenpahaisella. Hajamielisesti oli nartun oranssinruskeiden silmien katse suunnattuna parinkymmenen senttimetrin päässä vellovaan mereen, johon se pudotteli turkistaan pieniä pisaroita vettä uituaan saarelle juuri tovi sitten. Oli tämä elämä kanssa. Niin turhaa, jotain, jota jotkut jaksoivat niin kunnioittaa, mutta Kreivittärelle se ei ollut juuri mitään muuta, kuin tuskaa. Se ei tuntenut maailmaa kohtaan mitään, vain oikeudenmukaisuutensa asettamat moraaliarvot. Elämä käsitteenä oli ehkä ihan jees, mutta yksi yksilö... niin oli yksi sana tuhlattu tuohonkin turhaan merkitykseen, sillä eihän yhdellä yksilöllä ollut väliä, koskaan. Joukko se oli mikä merkitsi. Turhaa, turhaa, turhaa, turhaa.

Kreivittärellä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, minkä vuoksi sen käytös on yleisestiottaen erittäin rönsyilevää ja laidasta laitaan poukkoilevaa. Kreivitär ei ole enää lainkaan tietoinen identiteettihäiriöstään, eivätkä liion muut persoonat ole toisistaan tietoisia, vaikka kerran toisensa tuntivatkin. Kreivitär itse luulee olevansa vain jonkin sortin skitsofreenikko, herätessään toisinaan verenmaku suussaan, ruumiissaan outoja haavoja tai lähistöllään ruumiita, joiden kanssa ei muista olleensa minkäänlaisissa tekemisissä. Se ei muista enää lainkaan muutaman vuoden takaista aikaa, jolloin oli tietoinen identiteettihäiriöstään, minkä vuoksi sen menneisyydessä on aukkoja, joiden todellista laitaa se ei enää osaa itselleen kertoa. Vielä muutama vuosi sitten persoonat olivat myös tiiviimpi osa kantajaansa, nykyhetkessä ne ovat kuitenkin eriytyneet vahvasti, eivätkä enää vaikuta Kreivittären tai toistensa päätöksiin ja tekoihin ennen varsinaista valtaantuloaan.
Eikä toki unohdeta sitä, että monesti joku johonkin nartun identiteeteistä tutustunut tulee ja kutsuu sitä tapaamansa persoonan nimellä, tai syyttää tai muistuttaa sitä teoista, joista se ei muista mitään hämmentäen koiran näin erittäin pahasti. Samoin on kaikkien persoonien kanssa. (7)

>> Kartoitusta persoonista:
Kreivitär, on persoonista voimakkain (niin sanottu ykkösidentiteetti tai pääpersoona), ja näin ollen se, joka kaikkein useimmiten on päällimmäisenä. Tilanteen ollessa oikea, luisuu persoona kuitenkin helposti Kuuran tai Kahlitun ajatusmailmain synkkiin syövereihin, toisinaan myös Varjon sulkeutuneeseen sisimpään. Kuuksi tämä identiteetti ei muutu oikeastaan koskaan.
Kuu on identiteeteistä yleisestiottaen se harvinaisin (muttei suinkaan heikoin); onhan se muihin identiteetteihin verrattaessa melko räikeälläkin tavalla valoisa. Mitä todennäköisemmin lähtökohtapersoonana on ollut - niin räikeältä kuin se kuulostaakin - Kuura, kun Kuu päätyy päällimmäiseksi, sillä tämä "paha persoona" ei sisimmässään suinkaan ole niin häiriintynyt, kuin miltä vaikuttaa. Olosuhteiden ollessa oikeat, Kuuran verenhimo ja mielenvikaisuus vaihtuu Kuun avuliaisuudeksi ja ystävällisyydeksi. Johtuen räikeydestään Kuu on kuitenkin erittäin voimakas persoona siltä osin, että se horjuu paljon vaikeammin kuin muut identiteetit, ja näin ollen vaihtuu keskimääräistä harvemmin. Kuun tarvitsee käytännössä aina joutua voimakkaan pelkotilan tai järkytyksen valtaan, jolloin se luiskahtaa helposti mihin tahansa neljästä muusta persoonasta tilanteesta riippuen.
Varjo astuu persoonana esiin yleensä Kuuran pahojen tekojen jälkipyykkinä, kun joku pieni ja kitulias tunne alkaa vaivata sitä tehdyistä vääryyksistä (joita se ei kuitenkaan enää muista kun identiteetinvaihdos on tapahtunut). Joskus tämän johdosta päällimmäiseksi asettuva identiteetti on myös Kahlittu.

Identiteettien vaihtuessa, saattaa koiran luonne olla melkoisen sekainen, sillä persoonien vaihdos ei suinkaan tapahdu silmänräpäyksessä. Se ottaa aikaa yleensä noin viidestä minuutista tuntiin, ja tämän ajanjakson aikana koira saattaa käydä läpi kaikki viisi persoonaansa, tai ne saattavat olla jopa päällekkäin, jolloin käytös on erittäin heittelehtivää.(12)

(Havainnollistuskuva)

Kreivitär - Save me from the nothing I've become
Koira ei tosiasiassa ole itserakas tai itsekeskeinen, mutta kenties hieman ylimielinen, mikä näkyy sen käytöksessä ensitapaamisella. Se on aluksi jokseenkin kolkko, toisinaan suorastaan totaalisen tunnekuolleelta vaikuttava olento, jonka reagoi hyvin harvoin kovinkaan voimakkaasti yhtään mihinkään. Saksanpaimenkoiran sisimmässä on paljon vihaa ja halveksuntaa, jonka se toisinaan kanavoi kanssaolijoihinsa mitä ikävimmin kommentein, mutta taisteluista pidättäytyen. Nartun sielussa olisi kyllä tulta ja tappuraa tappelemiseenkin, mutta kiitos huonojen lonkkiensa ja epämuodostuneiksi jalostettujen takakoipiensa, se on fyysisesti lähes taistelukyvytön - mikä on todella kova paikka sille itselleen, sillä se nimittäin paheksuu niin fyysistä kuin psyykkistäkin heikkoutta. Harmikseen se kokee itsensä fyysisesti heikoksi - tai pikemmin epäkehittyneeksi, mistä se syyttää ihmisiä. Kreivitär on katkera, kirpeäluontoinen ja murheellinen tapaus, joka ei tunne kuuluvansa mihinkään. Se saattaa olla tyly ja hyvinkin epämiellyttävä luonne, mutta tosiasiassa se on vain eksyksissä maailmassa, jota se ei lainkaan tunne. Ennen kaikkea Kreivitär vain tarvitsisi jonkun, joka johdattaisi sen läpi murheidensa tien, jonkun, joka pelastaisi sen koiran omalta pimeydeltä. Sisimmässään se ei ole nimittäin lainkaan pahantahtoinen, auttamattoman epävarma ja arka, sisäänpäinsulkeutunut sekä masentunut vain.

Jos Kreivittärestä haluaisi saada ystävän vierelleen, on todellakin tehtävä työtä. Erakkoluonteinen koira ei päästä ketään helpolla lähelleen, vaikkei yritäkään kieltää ystävyyden arvoa. Melko usein se myös saa ystävyyssuhteet katkeamaan identiteettihäiriönsä takia, ja se tietää omassa psyykkisyydessään olevan jotain suuremmat tunteet pysäyttävää vikaa.
Mutta jos kuitenkin onnistuisi uimaan sakemannin sydämeen, löytäisi koirasta välittävän, sosiaalisesti harjaantumattoman ja loputtoman epävarman persoonan. Lojaali se on myös, ainakin siihen asti, kun sen ystävä oikeasti haluaa olla sen kanssa. Jos tämä lyö suhteen poikki, ei tuolla ole enää takaisin tulemista - Kreivitär nimittäin on erittäin pitkävihainen ja aggressiossaan lähes kyltymätön.

Vaikka Kreivitär saattaa vaikuttaa kuinka ikävältä tyypiltä tahansa, sen sisimmän hyväntahtoisuus näkyy nartun tarvittaessa leiskuvan oikeudenmukaisessa menettelyssä. Vaikka se mieltääkin itsensä surkeaksi olennoksi ylimielisyydestään huolimatta, se on valmis voimakkaasti panostamaan siihen, ettei maailma ole liian häikäilemätön sen katseen alla. Koira saattaa käyttäytyä aggressiivisesti ja vihamielisesti, muttei koskaan vastoin oikeudenmukaisuuden laatimia sääntöjä. Jos jonkun seura vihastuttaa sitä, se ei hyökkää kimppuun, jos kokee kevyenkin lyönnin vahingoittavan tätä vihastuttavaa olentoa, eikä se käy tekemään ylilyöntejä kun vastassa on joku sitä paljon voimakkaampi. Vaikka saksanpaimenkoiran pintapuolinen käytös on täynnä halveksuntaa, mustia tunteita ja ilkeitä sanoja, käy fyysistä koskemattomuutta arvostava oikeudenmukaisuus kaiken edellä. Hyvin tunnolliseksi on narttua myös luonnehtiminen, sillä tarvittaessa sen suojelevuus on pintapuoliseen luonteeseen nähden todella hämmästyttävää (mikäli Kreivitär identiteettinä pysyy päällimmäisenä näyttämässä luonteensa voimakasta vastakkainasettelua). Yleisestiottaen se vihaa pentuja (jopa sisimmässään), mutta ei saata jättää keskenkasvuisia ongelmiin, ja huolimatta tunteidensa todellisesta laidasta, suojelee näitä voimakkaan vastuuntuntonsa vuoksi ja hyvinkin pitkäjänteisesti.

Kreivittären luonteessa on myös hyvin suuri määrä taikauskoisuutta, ja etenkin aaveisiin koira uskoo hyvinkin vankkumattomasti. Kuolema kiehtoo sitä, vaikkei se olekaan murhaajaluonne missään nimessä, ja se tuntee voimakasta vetovoimaa kuolemanjälkeiseen elämään. Se on myös hyvin kiinnostunut kaikenlaisista uskonnoista, uskomuksista ja rituaaleista, vaikka Lahkon myötä ei olekaan enää oikeastaan kiinnostunut mihinkään liittymään.

Lahkolaisuuteensa Kreivitär suhtautuu melko välinpitämättömästi, eikä ole esimerkiksi ollenkaan sitä tyyppiä, joka harrastaa pakkokäännyttämistä, sillä se sotii koiran moraaliarvoja vastaan erittäin räikeästi. Ellei kanssaolija ilmaise omasta vapaasta tahdostaan haluavansa Lahkoon liittyä, ei Kreivitär kuvittelekaan edes puhuvansa kenellekään jäsenyydestään ja ryhmittymän yleisasioista. Lajitovereidensa uhraukseenkaan koira ei rupea, vaikka mikä olisi, tapellen sitten vaikka Herran ääntä vastaan, jos niikseen tulee. Tämä vastustus tosin monesti johtaa vähän ikävimpiin seurauksiin Kuuran astuessa päällimmäiseksi identiteetiksi. (28)

Kuura - Oh yes, my demons are here
Varokoon ken Kuuraan törmää. Aluksi on vaikea huomata minkäänlaista haitallisesta mielenhäiriöstä kertovaa identiteetissä, joka puhuttelee sinua rauhallisen kohteliaasti ja kaunis hymy kuonollaan. Mutta oltuaan Kuuran seurassa pidempään, saattaa huomata sen käytöksen käyvän psykoottisemmaksi asteittain, ikäänkuin persoona tasaisen rauhallisesti vajoaisi omaan veriseen synkkyyteensä. Sen puheet alkavat muuttua haastavammiksi ja sekavammiksi, ja jos joku ilmaisee pelkäävänsä sitä, se alkaa nauraa kihertää syvältä kurkustaan, silmät painettuina pahaenteisesti tuikkiviksi viiruiksi. Puheet muuttuvat asiallisen kohteliaasta sävystä lipeviksi, hitaaseen sävyyn lausutuiksi höpinöiksi ja hämmentäviksi kysymyksiksi. Saattaapa se myös muutamia valehyökkäyksiä tehdä, mutta oikeasti kimppuun se ei käy, ennen kuin vastapuolelta tulee aloite. Kovin kaksinen tappelija Kuura ei edes ole, mutta sadomasokistisyydessään erittäin pelottava tapaus. Mitä enemmän sitä hakkaa, sitä kovempaa se nauraa räkättää, eikä se tunnu kärsivän suurestakaan kivusta millään tapaa.

Kuura on kaiken tunnevammaisuutensa lisäksi pakkomielteinen hautaamaan varomattomia elävältä. Kovasti se pitää kuoppien kaivuusta, ja varomattomien heittämisestä sinne, kun se ensin on tehnyt nämä osittain tai kokonaan puolustuskyvyttömiksi murtamalla näiden nivelet, repimällä silmät, tai jotenkin muuten yhtä vastenmielisesti saanut uhrinsa oman verenkarvaisen ikeensä alle. Eipä ole sillä väliä, onko uhri pentu vai aikuinen, uros vai naaras, tai edes toinen koiraeläin. Mitä todennäköisimmin Kuura on kyseenalainen ja mahdollisesti hyvinkin vaarallinen tuttavuus, jos sille suinkin antaa syyn hyökätä kimppuun käymällä itse fyysistä kamppailua vaativaan itsepuolustukseen.
Tunnevammainen persoona on myös siltä osin, ettei se osaa tuntea mitään ystävyydenkaltaista, vaikka saattaakin käyttäytyä tavalla, joka antaa olettaa sen tuntevan ystävyyden. Jos sen seurassa alkaa viihtyä pidempään kuin päivän, se käy syvällä mielessään punomaan juonia tämän "liiveihinsä uineen" tyypin päänmenoksi, paljastamatta todellisia tuntemuksiaan millään tapaa, ennen kuin on usein liian myöhäistä. Kuura vihaa kaikkia, vaikka saattaakin esittää hurmaavaa, ja sen viha vain kasvaa kasvamistaan silloin, kun se huomaa jonkun luottavan siihen. Se haluaa fanaattisella raivolla pettää kaikki, jotka "ovat liian tyhmiä ymmärtääkseen kuinka vaarallinen luonne se on". Tuntuu jopa siltä, että tämä identiteetti pitää hävettävänä ja nolona sitä, että joku oikeasti pitää siitä sen sijaan, että pelkäisi kuin ruttoa. Jostain syystä Kuura on kuitenkin maailman tappiin asti fyysisellä tasolla vaaraton, ennen kuin sen kimppuun käydään. Jos niin ei tapahdu, se hankkiutuu vihaamastaan henkilöstä eroon epäsuoralla tavalla - sysäten tappotehtävän kenties jollekulle muulle joihinkin takaisinmaksuihin turvaten - tai härnäten tätä niin kauan, että tämä käy, tai vain yrittää käydä kimppuun.

Lahkolaisuuteensa Kuura suhtautuu neutraalisti; ei järin fanaattisesti, muttei millään tapaa Herran tahtoa vastaan taistellenkaan. Jos lahkon hengellinen johtohahmo alkaa siltä jotain vaatia, se tottelee varmasti, muttei toimi millään tapaa Lahkon hyödyksi ellei sitä erikseen vaadita niin tekemään. Täten se ei ole aktiivinen käännyttäjä, ennemminkin ehkä uhraaja, mutta lähinnä se tappaa omaksi huvikseen eikä uskontonsa takia.

Aina siihen asti, kun Kuuran kimppuun ei hyökkää, on tämä identiteetti kaikesta pimeydestään ja mielenvikaisuudestaan huolimatta lähes vaaraton. Koiran olemuksessa on tämän persoonallisuuden ollessa päällimmäisenä jotain todella häiritsevää, jotain väärää ja pelottavaa. Kuuran seurasta kannattaa tosiaankin liueta niin pian kuin mahdollista, tai mikä parempaa, kiertää koko henkiriepu kaukaa. Vaan mistäpä saattaisi kukaan tietää, milloin on tekemisissä kuoleman kanssa? Siitä, mikä tämä identiteetti on sisimmässään, on mahdoton sanoa mitään varmaa. Kuura on epäselvä luonne, joka kuitenkin taitaa olla pohjimmiltaan aivan yhtä hullu, kuin antaa ymmärtää. Hullu, joka ei arvosta ketään eikä mitään, elää impulsiivisesti ja kanssaolijoita härnäten. (29)

Varjo - "Dead" from inside
Ensinäkemältä Varjo on ulospäinsuuntautunut, asiallinen ja kohtalaisen lämmin. Se on rehellisesti auttavainen, ja pintapuolin emotionaalinen, mutta sisältä totuus on toinen. Välillä naaras saattaa käyttäytyä hyvinkin oudosti, ja hulluksikin sitä on sanottu - eikä ihan aiheettomasti. Tämä verenkarvaisuus ei kuitenkaan kovin helposti pääse esille, mutta toisinaan astuu tielle niin voimakkaasti, ettei sitä vain voi olla huomaamatta.

Pimeys on yksi Varjon ehdottomista pakkomielteistä, eikä se juurikaan liiku kuin öisin. Aurinkoisina päivinä - mikäli on valveilla - se kulkee usein varjoissa, pakonomaisesti valoa vältellen, ja selvästi ärsyyntyen jos liian kauan joutuu auringon mollotuksen alla oleilemaan.
Huolimatta ulkokuorensa yleisestä lämpimyydestä, on Varjo lähes täysin huumorintajuton tosikko. Se saattaa leikkiä huvittunutta jonkun vitsin kuultuaan, mutta mikäli kanssaolija jatkaa pelleilyään tauotta, se pamauttaa vähän liiankin helposti todellisen totisen mielipiteensä. Pidemmän tutustumisen jälkeen voi myös huomata ettei koira tosiaankaan ole niin elämäniloinen kuin antaa itsestään välillä ymmärtää. Se saattaa välillä vajota hyvin pitkäksikin aikaa transsin kaltaiseen tilaan, jossa se ei puhu lainkaan tai liiku mihinkään suuntaan. Menneisyydestään naaras ei myöskään tule kertomaan mitään, ja on joko hiljaa kun siitä kysytään, tai mulkaisee varoittavasti kysyjää. Sillä on myös kiistatta persoonassaan voimakasta itsetuhoisuutta, ja impulsiivisuudestaan johtuen se saattaa tehdä vaikka mitä tyhmyyksiä, joita se sitten katuu myöhemmin pahastikin. Itsemurhaakin se on pariin otteeseen koettanut, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja loppujen lopuksi tiedostaen, ettei halua oikeasti kuolla, vaikka maailma välillä osaa niin ikävä paikka ollakin.

Varjo on hyvin pidättäytynyt kertomasta mitään itsestään, eikä se ihan aina paljasta edes nimeään. Hieman vainoharhaiseksi voisi tätä identiteettiä kuvailla, sillä se lähes poikkeuksetta olettaa kanssaolijoiden ajattelevan siitä sisimmässään pahaa. Se on myös erittäin taipuvainen katkeruuteen ja kostonhimoon, ja mikä pahinta, sen itsehillintä on huono, joten se saattaa näitä kaunojaan toteutella hyvinkin suurella todennäköisyydellä. Onneksi Kreivittärenkin kanssa tutuksi tullut oikeudenmukaisuus kuitenkin vaikuttaa tähän sen verran, etteivät Varjon kostot yleensä ole kovin julmia, eikä se suinkaan pyri tappamaan ketään. Joskus sen viha kuitenkin nousee niin korkealle desimaaleissa, että saattaapa se tappaakin - ja silloin se on kaatuva katumuksen syvään kuiluun, mikä on haitallista paitsi tämän identiteetin mielenterveydelle, myös koiran yleiselle henkiselle hyvinvoinnille.

Tunnemaailmaltaan Varjo on todellisuudessa melkoisen kauhtunut, muttei tiedosta tätä itse. Tämä kuitenkin näkyy siinä, että se on oikeasti kykenemätön tuntemaan ystävyyttä tai rakkautta. Se saattaa viihtyä jonkun seurassa, mutta loppujen lopuksi tämä joku on sille olento siinä missä muutkin, eikä mitään sen erityisempää, vaikka se saattaisi siltä vaikuttaakin. Näille niinsanotuille viihdyttäville tutuille Varjo on myös hieman avoimempi, mutta alituiseen vaivautunut, jos puheenaihe on siitä itsestään - ehkä juuri sen vuoksi, että sen on itse vaikea sanoa, mitä se oikeasti on.
Tälle identiteetille Lahko on kutakuinkin tabu. Se ei pidä kuulumisestaan tähän ryhmittymään, joka sotii sen moraaliarvoja vastaan. Sisimmässään tunteiltaan taantunut koira ei kuitenkaan varsinaisesti käy Herran sanaa vastaan taistelemaan, koska tietää sillä lailla vain murskaavansa mielenterveyttään, mikä on enemmän haitaksi ulkopuolisille ja sen omallekin psyykkeelle. (25)

Kuu - What's the difference between dream and reality?
Kuu on erittäin tunteellinen ja avulias, eikä se liiemmin osaa tuntea kaunaa ketään kohtaan. Persoona on helppo saada säikähtämään ja kammoamaan aggressiiviseksi osoittautunutta käytöstä ja ikäviä henkilöitä, mutta vihata se ei ketään osaa. Se pitää kostamista lapsellisena ja vääränä, ja voisi helposti auttaa jotakuta, joka sitä tai sen läheisiä on satuttanut. Melkeimpä säälittävällä tavalla se uskoo siihen, että jokaisenkin ilkiön ja pahiksen sisimmässä on hyvyys, joka täytyy vain kaivaa esiin. Tunteellisuutensa takia se traumatisoituu ja loukkaantuu helposti, mutta on sisimmässään aina niin optimistinen, ettei se anna traumojen taikka surun ajaa itseään liian masentuneeseen mielentilaan.
Yleensä Kuu selviää lähimmäistensäkin poismenoista mitä lyhimmässä ajassa, ja jotkut pitävät sitä melkeinpä hulluna sen vuoksi, ettei se jaksa surra kauaa. Naaras on hyvin estoton näyttämään tunteitaan, eikä se sen takia häpeile itkeä kenenkään seurassa, jos sen aiheelliseksi kokee. Kuun motoksi sopisi hyvin, että elämä on nauttimista varten, koska niin se mitä selkeimmin ajattelee. Narttu tapaa kuitenkin nähdä ikävimmistä tapauksista, olivatpa ne mitä tahansa, pitkällisiä ja piinaavia painajaisia, minkä takia se ei nuku paljoa, ja on aina hitusenverran väsynyt. Osaksi uupumuksensa takia se varmaan onkin niin hilpeä, sillä täksi tunteeksi väsymys tuppaa toisinaan muuttumaan.
Koirasusi ei ole tippaakaan pinnallinen tai itserakas - itseasiassa nuo kaksi ovat sotaisuuden rinnalla yksiä niistä harvoista ominaisuuksista, joista se ei oikeasti pidä. Se kyllä tietää, että jokaisessa sisin on tärkein ja merkityksekkäin asia, ja se ei sen vuoksi kavahtaisi mitä epäilyttävimmän- tai pelottavimmankaannäköistä olentoa. Veri on ainoa asia, mikä sen saa hieman varpailleen ja epäluuloiseksi, vaikkei se kyseistä hurmetta missään muodossa kammoakaan

Vaan eipä ole Kuutakaan täysin "normaalilla" mielenterveydellä siunattu, sillä sen todellisuudentaju on puutteellinen. Se on omiin haavemailmoihinsa eksynyt haihattelija, joka luulee itsekin olevansa jotain todella ylhäistä ja puhdasta. Jostain korkea-arvoisesta, kaikkien kunnioittamasta suvusta se luulee olevansa kotoisin, ja se uskoo puhtaasti jokaisen maanpäällä tallustavan olennon kunnoittavan elämää ja kauneutta, vaikka nämä muuta väittäisivätkin. Kuu on aina avulias ja rajattoman optimistinen, itsetuhoisen sinisilmäinen, joka näkee ympäröivän maailman loputtoman valoisana ja aurinkoisena, täysin tuskattomana paikkana, jota vain suru välillä riivaa. Koira on tämän persoonallisuuden ollessa päällimmäisenä hyvin hajamielinen ja hieman poissaoleva tyyppi, joka saattaa selittää asioita, jotka menevät ohi kaikilta muilta, paitsi siltä itseltään.

Kuun kanssa on lähes naurettavan helppo ystävystyä, sillä se ottaa rinnalleen jokaisen, joka vähänkin ilmaisee toveria kaipaavansa, tai jonka narttu itse kokee kaipaavan lohduttajaa. Sama juttu rakkaudenkin kanssa - se ihastuu melko helposti, seuralaisen sukupuoleen katsomatta - ja se on hyvin kiinnostunut sitoutumisesta ja perheen perustuksesta. Harmi vain, että muut identieetit lähes aina sotkevat tämän kiistattoman valopilkun maanläheiset ja iloiset suunnitelmat.
Eipä ole tätä identieettiä pinnallisuudesta syyttäminen, ei missään nimessä, sillä se ei reagoi kummallisiinkaan ulkonäköihin kuin ehkä tyrmistyneellä ajatuksella, jota se ei suinkaan tuo julki. Se on todella mukautuvainen luonne, eikä tämän vuoksi jaksa kummastella kauaa yhtään mitään. Ja kuten voi sen ystävällisestä ja kaikin puolin emotiaonaalisesta maailmankuvasta, se suhtautuu Lahkoon erittäin epäluuloisesti, eikä lainkaan tiedosta siihen edes kuuluvansa. Jos se kuulee herransa käskyjä päästään, se hämmentyy pahasti, ja lamaantuu fyysisesti erittäin usein. Eihän se voi nyt hullu olla, herran jestas! Jos lahkolaisuus alkaa vaatia uhraamista tai jonkun käännyttämistä, luiskahtaa Kuun maailmojasyleilevä ystävällisyys hyvin helposti Kuuran mielipuolisuuteen. (26)

Kahlittu "Uhrilintu" - Free me from my life eternal
Kiinni elämän kahleissa, vankina synkässä todellisuudessa.
Kahlittu - tuo nimi, joka kuvaa kantajansa sisimpää niin mainiosti, että on tuhlausta ja silkkaa turhuutta kertoa siitä sanoin.
Tämä persoona on kuin elinkautistuomion saanut vanki, jota syytetään teosta, jota se ei ole tehnyt. Se on turhautunut, epätoivoinen ja masentunut, syvälle katkeruuteensa ja tyytymättömyyteensä vajonnut uhri. Pintapuolisesti Kahlittu käyttäytyy avoimen vihamielisesti, tiuskien ja haukkuen minkä ehtii. Se on näsäviisas ja pisteliäs puheiltaan, ja korkeintaan nauraa tunnottomasti päälle, jos sattuu loukkaamaan jotakuta. Koira on tässä identiteetissään erittäin välinpitämätön elämää kohtaan, yrittää helposti tappaa kenet vain, jos tarpeeksi ilkeälle päälle sattuu. Kahlittu on hyvin salakavala tapaus, joka hetken ajan saattaa leikkiä olevansa paras ystäväsi, ja seuraavassa hetkessä ajaa sinut pahaan hengenvaaraan.
On luultavaa, että Kahlitun omatunto on todella kitulias ja ailahteleva, koska se kykenee käyttäytymään täysin moraalittomasti, ja repiä vaikka jokaiselta vastaantulijaltaan valtimot auki, jos niikseen tahtoo. Se on erittäin lyhytpinnainen, ja vain yksikin väärä sana riittää sille syyksi hyökätä. Se ei siedä lainkaan lohdutusyrityksiä - itseasiassa sen elämän ongelmiin puuttuminen saa sen vain hillittömän aggressiiviseksi.

Tunnemaailmaltaan Kahlittu on jotain todella ailahtelevaa - se saattaa aluksi olla vihainen ja aggressiivinen, menettää sitten malttinsa ja alkaa hervottomasti itkeä. Voi, kyllä sillä nimittäin tunteetkin on, kaikesta sen pintapuolisesta tunnottomuudesta ja tappavasta raivosta huolimatta. Se ei haluaisi kenenkään näkevän tätä, muttei pysty aina hillitsemään syvää henkistä epätoivoaan, joka raastaa sen sisintä ja mieltä joka ainoa sekunti. Lohdutusta se ei kuitenkaan siedä missään vaiheessa, olipa sen päällimmäinen henkinen tila mikä tahansa. Kahlittu on erakkoluonne, joka ei tarvitse ketään, ja jota kukaan ei tarvitse. Sen sisin on täynnä tulta ja tappuraa, vääristyneitä ja voimaa ihannoivia tunteita, jotka eivät anna kenenkään päästä tämän persoonan lähelle.
Itsetuntoa tällä persoonallisuudella on tuskin ollenkaan - se vihaa itseään ja aivan kaikkia, ja inhoaa jokaista hengenvetoa jonka se ottaa elämänsä mahdollistaakseen, vihaa jokaista askelta, joka vie sitä eteenpäin maailmassa. Itsemurhaa se ei kuitenkaan suostu tekemään, mikä lienee onkaan syy. Ehkä se jossain alitajunnassaan toivoo pelastuvansa vaikeuksistaan, ehkä se ajattelee, että maailmassa saattaisi olla joku, joka välittäisi siitä niin paljon, että haluaisi päästää sen pois itse. Tai, ehkä itsemurhassa vain on jotain, jota Kahlittu pelkää liikaa. Ehkä se pelkää kuolemaa, kuten vihaa elämää. Syytä on vaikea sanoa.

Lahkoon Kahlittu suhtautuu omaan tapaansa kovin ristiriitaisesti. Tavallaan se on raivokas Herran kannattaja, tavallaan se taas vihaa tuota voimaa, joka toisinaan ohjailee sen elämää - ja vain Kahlitun itsensä kuuluisi päättää mitä kulloinkin tekee! Riippuen siitä, kummin päin se kulloinkin ajattelee, käyttäytyy se joko Lahkon puolesta, tai sitä vastaan. Silloin, kun sen suhtautuminen on myötämielinen, siitä on niin käännyttämään kuin uhraamaan, vaikkei Lahkon hyväksi toimiminen oikeastaan koskaan olekaan sen päällimmäinen ajatus. (26)

Ulkomuoto:

Rakenteensa ja värityksensä puolesta Kreivitär on mitä tyypillisin saksanpaimenkoira. Se on kohtalaisen kookas ja rakenteeltaan keskiraskas hyvin kulmautuneella etupäällä ja suoralla kaulalla. Häntä on pitkä ja selän asennosta johtuen laahaa maata. Suurikokoiset korvat ovat ryhdikkäästi pystyt, ja kuono hyvin muodostunut hieman roikkuvine huulineen. Etujalat ovat voimakkaat ja keskipitkät, ja koira voisi olla ihailtavan terverakenteinen ilman erästä pikku pulmaa - näyttelyrakennetta. Koiran selkä ei ole suora, vaan hieman kyyryasentoinen ja luisuperäinen johtuen huonorakenteisista takajaloista. Jalkojen asento on ylikulmautunut ja lihakset ovat alituiseen pingottuneet johtuen ylipitkästä sääriluusta ja alimittaisesta kinnerluusta. Koiran takakoivet eivät kuitenkaan ole aivan niin pahannäköiset kuin joillain rotunsa näyttelytyyppiä edustavista yksilöistä, mutta siltikin mittava haitta liikkumisen suhteen. Kreivitär kykenee kyllä juoksemaan - keskimääräistä hitaammin, tosin - mutta kestävyyslaji se ei ole koiralle todellakaan. Hieman hidas se on kävelemäänkin, ja saalistus on sille melko mittava ongelma. Tämän vuoksi sen on toisinaan tyydyttävä syömään puolimätiä raatoja, mikä ällöttää sitä itseään aivan suunnattomasti.
Kuten mainittua, on koira värityksensä puolesta melkoisen klassinen rotunsa edustaja. Sen turkin pohjaväri on täyteläisen parkinruskea, joka taittuu hieman vaaleammaksi eturinnan ja rinnan, tassujen ja takajalkojen takasyrjien sekä hännän alta. Kuono on kokolailla otsalle ja silmien ylle hajaantuvan mustan karvan peitossa, kuin myös silmien ympärykset ovat pigmentiltään mustat, mikä korostaa meripihkanvärisiä silmiä. Tuuheakarvainen kaula on niskasta harmaiden ja mustien karvojen kirjoma, ja selässä on syvänmusta loimi, joka kurottuu kylkien yli ja päättyy vatsan ja rinnan ruskeaan karvaan. Myös hännänselkä on kokolailla musta.

Kreivittär on niin monen muun lahkolaisen tapaan joutunut puolikasvoitetuksi. Sen vasen kasvonpuolisko on suurelta osin arpikudoksen peitossa, mutta puolikasvoitustilanteessa sillä oli onni puolellaan siltä saralta, ettei se menettänyt silmäänsä.
Okealla naamanpuoliskolla nartulla on pienempi ihoton ja arpikudoksen valtaama läikkä, jonka se sai tapellessaan puolikuulaista Idonyä vastaan. Oikealla puolen kaulansivuaan, on saksanpaimenkoiralla ohut, aseen tekemä viilto, jonka kohdalta myös sen kaulaa peittävä kangas on revennyt.

Kreivittärellä on koko elämänsä ajan ollut melkoisen pakkomielteinen suhtautuminen erilaisiin koruihin ja sen sellaisiin somisteisiin - mikä toki näkyy myös koiran ulkonäössä. Koiran kaulan peittää kokonaan musta, tiivis ja kestävä kangaskappale, joka on kiinni sen kurkun seutuvilla joustavalla pannalla (kangas peittää pannan). Tämä kangas on selästä lyhyempi, mutta ulottuu rinnan päältä lähes maahan asti. Eturinnan peittävässä kankaanosaan on kiinnitetty kahteen riviin yhteensä viisitoista kullanväristä lasihelmeä, sekä yhdestä suuremmasta helmestä roikkuu naru, johon on pujotettu kaksi kultahelmeä ja lasinen, väriltään sininen, silmä. Nartun päässä on silmien välitse kulkeva ruskea nahkaremmi, joka on kiinnitetty narulla sen kuonoon, ja niskasta taasen kaulaa ympäröivään kankaaseen. Tähän nahkaremmiin on kiinnitetty myös kolme sarvimaista metallipiikkiä. Koiran selässä on myös neljä metallista rengasta, jotka on koristettu vielä terävillä piikeillä. Renkaat on kiinnitetty paikoilleen ruskein nahkaremmein, mutta ne on myös puolittain lävistetty ihoon kiinni, ja aiheuttavat lievää kipua, johon Kreivitär on tosin jo täysin tottunut. Ensimmäiseen metallirenkaaseen on kiinnitetty kettinki, joka kulkee koiran eturinnan yltä toiselle kyljelle. Tähän kettinkiin on kiinnitetty koiran rinnan kohdalla neljä metallipiikkiä, joista keskimmäiset menevät keskenään ristiin. Ensimmäisessä renkaassa on myös vasemmalla puolella (Kreivittären vasemmalla kyljellä) myös yksi alaspäin riippuva kettinki, johon on kuuden metallisilmukan jälkeen kiinnitetty nelihelminen lanka, ja sen päähän taasen valkoinen kyyhkynsiipi. Helmet ovat kivisiä, ja niistä ensimmäinen on väriltään oranssimarmoroitu, muut kolme taasen mustia.
Jokaisen metallirenkaan välissä on myös pienisilmäistä, kevyttä kettinkiä. Kaulassa olevasta kankaankappaleesta lähtee kaksi pidempää kangassuirua, jotka kulkevat jokaisen kettinkisilmukan läpi, ja lähtevät vielä siitä roikkumaan alas, lähestulkoon maahan ylttäen.

Vasemmassa etujalassa Kreivittärellä on vihreä, kankainen säärystin, josta lähtee naru, joka kulkee kyynerpään ympäri. Solmukohdassa on musta puuhelmi. Samaisen jalan ranteessa on myös kullattu rengas, josta lähtee hieman helmillä ja kynsillä koristettua rautalankaa. Oikeaan etujalkaan on kierretty koko jalkavarren matkalta kellastunutta sideharsoa.
Vasemman takajalan reidessä, juuri ennen kinnertä, on kiedottuna punaisenoranssi silkkikangas. Saman jalan nilkassa on pari kierrosta helmin koristettua narua, kuten myös hännässä. Oikean jalan reidessä olevasta kullatusta metallirenkaasta lähtee niin ikään kahden silmukan verran helmikoristeista narua.

Menneisyys:

Eipä koiran elämän alkuvaiheissa mitään erikoisen mielenkiintoista ole tapahtunut - lukuunottamatta sen aina hieman epävakaan luonteen tuomaa kitkaa. Noin kaksikuisena se siirtyi kasvattajaltaan isänsä omistajan hoteisiin, ja eli kohtuu normaalia elämää. Ainoana haittapuolena oli oikeastaan kitkeräluonteisen isän passiivinen vihamielisyys ja katkeruus maailmaa kohtaan: piirre, joka kasvatti Kreivittären luonteen epätasaisuutta. Katkera asenne juurtui myös siihen varsin väkevästi jo isän puheiden puolesta, ja siksi, että pentuna Kreivitär huonojen lonkkiensa vuoksi jäi ikätovereidensa jalkoihin ja pilkan kohteeksi - mitä nuorikon kömpelyys pönkitti yhä vain enemmän. Hiljaa mielessään koira katkeroitui ihmisille ja maailmalle, mikä toisinaan ikävästi ilmeni sen käytöksestäkin. Pintapuolin se oli kyllä tottelevainen ja lojaali, mutta vieraita koiria ja ihmisiä se karttoi kuin ruttoa, eikä käyttäytynyt lainkaan hyvin tilanteissa, joissa sen oli pakko olla tekemisissä uusien tuttavuuksien kanssa.
Luonteensa ongelmien kanssa sakemanni koetti parhaansa mukaan elää omistajaansa valheellisesti miellyttäen, mutta sen kärsivällisyys ja itsesäälinen suhtautuminen omaan kehoonsa ajautui kerran siihen pisteeseen, ettei se voinut muuta, kuin tuoda julki todellisen katkeruutensa. Koiran ollessa kahden vuoden iässä, sen kuusivuotias isä jouduttiin lopettamaan eräästä onnettomuudesta johtuneen takaraajojen halvaantumisen vuoksi. Kreivitär piti tätä ehdottomasti ihmisen ja tämän sairaan jalostustarpeen syynä, ja sen pinna pamahti poikki. Aluksi se ei tätä kuitenkaan näyttänyt, ollen pintapuolin vain omistajansa seuraa karttava ja apaattinen, mutta alkoi viikon sisällä käyttäytyä aggressiivisemmin - saaden omistajansa pelkäämään. Tämä itse ei saanut koiraa enää kuriin, joten hän soitti paikalle koirakouluttajan - joka koulutusmenetelmillään onnistui vain pönkittämään Kreivittären huonoa mielikuvaa ihmisistä. Kouluttaja pakotti koiran alistumaan, jolloin se alkoi taas totella omistajaansa, sisällään leiskuva viha kuitenkin vain kasvaen. Lopulta koira ei enää jaksanut, ja karkasi. Se kulki muutaman päivän läpeensä lepäämättä juuri lainkaan, ennen kuin sen ruumis huusi rasituksesta, ja sen oli pakko asettua alalleen hetkeksi. Se kuitenkin jatkoi pakkomielteistä matkantekoaan heti, kun koki siihen yhtään kykenevänsä. Kaiken kaikkiaan puolentoista vuoden ajan se kulki missä milloinkin, pyrkien välttelemään ihmisiä ja toisia koiraeläimiä. Jos se sattui törmäämään johonkuhun lajitoveriinsa, suhtautui se näihin avoimen tylysti ja piittaamattomasti, minkä vuoksi se toisinaan joutui pakenemaan kuono veressä ja häntä koipien välissä.
Koira koki oman käytöksensä vuoksi paljon pahaa, ja se traumatisoitui ja muuttui unettomaksi, minkä vuoksi se vajosi psykoosinkaltaiseen tilaan. Tällöin identiteettihäiriö alkoi nostaa päätään, kaiken sen katkeruuden ja traumojen tehdessä sen luonteesta ailahtelevaisen. Kahlittu syntyi, lunastaen samalla itselleen osan Kreivittären katkeruudesta ja traumoista. Vielä tässä vaiheessa identiteetti ei ollut vahva, ei niinkään eriytynyt Kreivittären persoonallisuudesta - ainoastaan väänsi koiran luonteesta ailahtelevaisemman.
Kun synkkyydestä oli tullut entistä valta-asemaansa heikompi, tilapäinen tuntemus, pääsi Kreivitär uimaan pois masennuksen suosta, jonne oli vajonnut. Se alkoi nähdä elämässään valonpilkahduksia, jotka rajasivat sen luonnetta kolmeen osaan yhä voimakkaammin. Kuun positiivisuus ja avuliaisuus alkoi ottaa alaa koiran tylystä ja äkkipikaisesta luonnosta, tehden siitä huomattavasti siedettävämmän tapauksen. Luonteeseensa istuneen uuden valoisuuden ja avoimuuden turvin onnistui narttu hankkimaan itselleen jopa yhden ystävän, pyreneittenpaimenkoira Eldranan, joka Kreivittären harmiksi oli kuitenkin ihmisomistuksessa. Ystävästään se ei halunnut luopua, joten sen oli nieltävä ihmisiä kohtaan kielteiseksi jäänyt asenteensa, ja annettava kaksiraajaisille uusi mahdollisuus, kuten se oli antanut myös lajitovereilleen.
Tämä uuden mahdollisuuden anto lienikin ihan hyväksi - ainakin vähäksi aikaa. Eldranan omistava mies oli luonteeltaan lämmin ja erittäin eläinrakas luonne - persoona, jonka saattoi luokitella jopa hipiksi. Ihminen antoi Eldranan rauhantahtoisena ja lojaalina koirana liikuskella paljon yksikseen (mistä naapurit eivät olleet mielissään), eikä häntä yllättänyt lainkaan, kun koira kerran ilmestyi kotiin mukanaan riutuneennäköinen ja uuvahtanut saksanpaimenkoira. Ei suinkaan ollut mikään poikkeus, että Eldrana menetteli näin - sairaan tai kodittoman eläimen löytäessään koira kun tapasi kiikuttaa tämän omistajansa hoidettavaksi. Tämä kuitenkin sai Kreivittären kiintymään Eldranaan paljon, oikeastaan melkein liikaa. Kahlittu, puoliksi unohtunut, mutta silti alitajunnallisesti Kreivittäreen vaikuttava identiteetti, taisi nimittäin kaikesta tunnevammaisuudestaan huolimatta jopa rakastua "pelastajaansa". Onni tai ei, sitä se ei kuitenkaan uskaltanut sanoa.

Niin päätyi elämänsä kolhima Kreivitär taas hetkeksi ilon maailmaan.

Mutta valitettavasti se ei ollut pysyvää.
Eräs naapureista päätti tehdä lopun vapaana juoksentelevasta Eldranasta, ja tämän vuoksi ampui tämän. Kun koiraa ei kuulunut kotiin, lähti omistaja tätä etsimään - ja löysikin. Tällävälin Kreivitär oli sisällä talossa, mutta kuuli ihmisen saapuvan ja jäi jännittyneenä ja innoissaan tätä odottamaan; olihan mies saattanut lyötää pyreneittenpaimenkoiran, ja toi ystävän nyt kotiin.
Kului kuitenkin hämmentävän pitkä aika, eikä ihmistä kuulunut sisälle. Hämmentyneenä ja uteliaana sakemanni juoksi olohuoneen ikkunalle katsomaan, olisiko ihminen jäänyt jostain kumman syystä sinne, ja näki juuri parahiksi kuinka tämä hautasi Eldranan. Parhaan ystävän kuolema murskasi koiran maailman, ja sen mieli alkoi taas käydä harhaiseksi ja epävakaaksi, muokaten totuuden pian siten, että ihminen, johon se oli uskaltanut luottaa, oli sittenkin petturi. Se uskoi, että hän oli haudannut rakkaan, uskollisen Eldranansa elävältä muistikuvan koiran hautaamisesta vääristyessä siten, että Kreivitär luuli Edranan olleen vielä hengissä kun tämä oli pudotettu kuoppaan ja kilot tukehduttavaa multaa lapattu tämän päälle. Suru, murheellinen pelko ja pettymys johti Kuuran syntymään ja asettumiseen päällimmäiseksi persoonaksi. Epävakaa ja psykkisesti häiriintynyt identiteetti sai Kreivittären käyttäytymään jälleen kerran vihamielisesti ja kerrassaan haastavasti, eikä lempeäluontoinen ja säyseisiin koiriin tottunut ihminen ollut millään tavalla voiva saamaan sitä kuriin (tosin, kuriin Kreivitärtä ei olisi saanut edes asiansa osaavalla koulutuksella, ennen kuin Kuura olisi väistynyt). Siksi ihminen - vaikka kuinka kiltti olikin - päätyi epätoivossaan käyttämään koiraan väkivaltaa saadakseen tämän edes johonkin kontrolliin. Hänen aikeenaan oli siirtää koira kokonaan ulos siihen asti, kunnes hän keksisi mitä tämän kanssa tehdä. Kuura ei kuitenkaan päästänyt kaljuapinaa lähelleen, joten kiinni sitä ei saanut ainakaan sen ollessa hereillä. Kuura oli huono nukkumaan, mutta lopulta sen valvotuista öistä koituma väsymys sai sen nukahtamaan sikeään uneen, jolloin ihminen oli voipa saamaan koiran kiinni. Hän tarttui saksanpaimenkoiraa voimakkaasti kurkusta, ja sai raahattua tämän eläimen rimpuiluista huolimatta ulos. Tässä vaiheessa Kuura oli kuitenkin vironnut, ja heti kurkkuaan puristavan otteen hellitessä, se tarrasi kiinni ihmisen käteen, riuhtoen tämän kumoon. Se kävi kiinni "omistajansa" kurkkuun, ja repi villipedon vaistoilla ja raivolla auki kaulavaltimon, mikä käytännössä tuomitsi ihmisparan kuolemaan. Kietoutuneine ajatuksineen Kuura kaivoi maahan syvän kuopan, ja raahasi vertavuotavan ihmisen sinne (mikä oli fyysisesti kohtalaisen rankaksi luokiteltava tehtävä), lopuksi siirtäen kaivamansa maan tämän päälle - kostona harhaisesta mielikuvastaan Eldranan poismenosta.

Tämän tempauksen jälkeen Kuura oli kauan se, joka piti koiraa otteessaan. Tämän takia yksin liikkuvaa saksanpaimenkoiraa alettiin pitää uhkana niin ihmisten kuin toisten koirien piirissä, vaikkei se suoranaisesti koskaan kenenkään kimppuun käynytkään, eikä kukaan tiennyt juuri sen olevan vastuussa hölmön omistajansa. kuolemasta. Tämä johti kuitenkin siihen, että sekopäisen koiran perässä juoksivat sekä poliisit, että toiset kulkukoirat. Kuura onnistui aina jollain kumman tavalla pääsemään karkuun, ja lopulta se päätti jättää taakseen koko silloisen kotiseutunsa. Jälleen alkoi vaellus, samanmoinen, joka aikoinaan oli vienyt sen kauas kasvattajansa ja alkuperäisen omistajansa tyköä.
Ja jälleen oli tulos lähes samankaltainen, kuin viimeksikin. Kuura lopulta väistyi, ja tilalle syntyi tämän identiteetin, ja Kuun vaikutuksesta Varjo - identiteetti, joka vaikutti emotionaaliselta, vaikka pohjimmiten oli niin kauhtunut. Se tutustui Gladiatoriksi kutsuttuun husky-urokseen, joka itse kuului erääseen hassuun uskonlahkoon. Varjon avoimen luonteen voimin Gladiator sai liitettyä nartun tähän kristinuskoa muistuttavaan uskoon, ja kaikeksi ihmeeksi koirasta kuoriutui varsin uskollinen jäsen. Noin vuoden verran kului aikaa, ja Kreivitär onnistui onkimaan itselleen papittaren arvon teoillaan ja aatteillaan. Tämän arvon kautta se sai kaikki korunsa - yksityiskohtana tosin epäselvää miten, tarkalleen.

Tämän uskonlahkon parissa sakemanni vietti aikansa, vaikka identiteettihäiriönsä alkoikin taas nostaa päätään ja käydä asioita mutkistamaan. Mitään suurta ongelmaa tästä ei kuitenkaan ehtinyt kehittyä, Kreivittären kuulumisen tähän uskonlahkoon katkaisi Lahko, johon se päätyi puoliksi vahingossa liittymään. Tiedostettuaan asian, ei koira enää uskaltanut palata vanhoihin piireihin, vaan lähti jälleen karkuun, tällä kertaa päätyen Andriaanaan.

Saarella

Ensimmäiseksi Andriaanalle saavuttuaan tapasi koira Framboesan(Swildy) Lahkon saarella. Hieman kärkkäämmin sävytetyn keskustelun se sitten Prinsessaksi nimeämänsä tierapään kanssa kävi, kunnes kyllästyi ja painui tiehensä - ärtymyksen ja väsymyksen sen mielessä herättäessä Kuuran.
Seuraavaksi suuntasi Kreivitär - nyt siis Kuurana - Yhteisten alueiden (nykyisin Ederan) kylään, jossa tapasi bordercollieuros Chasen(Navilyena), jonka kanssa hieman päätyi saaren eteläkärkeä tutkailemaan.
Chasesta päästyään, koira, edelleen Kuuran ollessa päällimmäinen identiteetti, kulki Djalan lehtimetsään, jossa kohtasi lahkonvastaisen kaksikon. Toinen näistä kahdesta oli Puolikuun -klaaniin kuuluva Rowan(narri) joka sitten puolikasvoitti nartun - sekopään siitä pahemmin piittaamatta.
Kipu sai aikanaan identiteetin kuitenkin jälleen vaihtumaan, ja tällä kertaa vallan sen mielestä otti Kahlittu. Turhaantuneena ja vieläpä kivistävän kasvonpuoliskon riivaamana sakemanni askelsi takaisin Yhteisille alueille, vetäytyen luolastoon siinä toivossa, ettei kukaan muu sinne eksyisi. Vaan eipä ollut Kahlittua koskaan onnella siunattu, ja nytkin koiran kaipaama rauha kaikkoontui Forever Snowlakên(Sparrow) toimesta. Lakê osoittautui kuitenkin harvinaisen kärsivälliseksi ja mukavaksi tapaukseksi, ja vain pikkuhetken riideltyään kaksikko kyseenalaisesti jopa ystävystyi. Aikanaan harmaaturkkisen naarassuden oli kuitenkin lähdettävä pois pariksi päiväksi, ja tämän palatessa oli Kreivitär kokenut identiteetinvaihdoksen. Kuu oli astunut Kahlitun ilosta päällimmäiseksi, ja hetken ihmettelyn jälkeen kaksikon ystävyys jatkui.
Lakêsta erottuaan identiteetti koki taasen muutoksen, ja päällimmäiseksi pääsi jälleen kerran Kuura. Kulkeissaan Djalan nurmikentällä se tapasi Dliana(Saalistaja) -nimisen afuelilaisen. Tilanne päättyi siihen, että koira mursi kaksi suden jaloista ja hautasi tämän sitten elävältä.
Dlianan jälkeen koira sattui suolle, identiteetin vaihduttua nyt Kuurasta Varjoon. Se kohtasi puolikuulaisen Idonyn(Maya), jonka kanssa ajautui hetken kuluttua tappeluun lahkolaisuutensa takia. Kumpikin kärsi taistossa vaurioita, mutta henkensä saivat pitää.
Taistelusta koitunut väsymys ja tunteiden sekameska johdattivat lopulta jälleen kerran identiteetinvaihdokseen, ja tällä kertaa päällimmäiseksi pääsi Kreivitär. Tässä identiteetissään kohtasi saksanpaimenkoira Carmiksen ruohoniityllä Raoúl Tuhkatassun(Kaamoksensusi). Uros samaan aikaan miellytti narttua, että ärsytti suunnattomasti, joten sakemanni ennen pitkää poistui paikalta hämmentyneenä siitä, että Tuhkatassu oli pitänyt sitä kauniina.
Sitten olikin aika kohdata tuttuja, kun koira Befalasin kalliomuodostelmilla tapasi veljensä Varjokuun Paroni Sielunsurman(Sparrow).

Muuta

Perhe:
Äiti: ?
Isä: ? (kuollut)
Sisarukset: ?????

Suhteet:
Yliviivatut kuolleet/kadonneet
Tavatut: Framboesa, Chase, Rowan, Ame, Lakê, Dliana, Idony
Pitää: Lakê
Ei pidä: Rowan, Ame, Dliana, Idony
Neutraali suhtautuminen: Chase, Framboesa
Ystävät:
Viholliset:
Puoliso:
Pennut:

Tiesitkö että?
- Kuten ulkonäönkuvausta luettaessa voi huomata, Saranna suhtautuu kielteisesti saksanpaimenkoirien epämuotoiseen näyttelyrakenteeseen.
- Kreivittären viidestä persoonasta pelaaja tykkää eniten Kahlitusta ja Kuurasta.
- Kahlittu on pohjattu Sarannan yhdestä vanhasta hahmosta.
- Kreivittären seksuaalinen suuntautuminen on kohtalaisen vaikea luokiteltava, sillä se riippuu yksinomaa persoonasta. Kreivitär itse on hetero, kuten myös Varjo; Kuura aseksuaali, Kuu bi ja Kahlittu homoseksuaali.
- Tämän hahmon tapauksessa identiteettihäiriö on melkoisen hämäävä, ja kohtalaisen monimutkainen juttu, jonka takia se otti pelaajalta paljon aikaa suunnitteluun ja asioiden organisoimiseen. Tämän takia hahmo onkin hieman haastava pelattava.
- Jokaisella Kreivittären persoonista on oma henkilöhistoriansa, mutta ne kirjoitan ylös vasta myöhemmin.