Perustiedot

Kuva

Nimi: "Ajattara", Keelestera
Kutsutaan: Ajatar, Ajattara, Keelestera
Nimestä: Ajattara on linnun ruumiin omistava taruolento, jolla on naisen pää, Keelestera puolestaan on lahkoa ja merkitsee Kalansilmää. Ajattara -nimeä hahmo alkaa käyttää vasta aikuisuuden kynnyksellä.
Ikä: Kuusi kuukautta, ihmisittäin noin 13 -vuotias.
Skp: Narttu
Laji/rotu: Koirasusi
Lauma: Befalas
Ryhmittymät: Syntyperäinen lahkolainen.

Pelaaja: Saranna (ihme.ihmeinen[änkyrä]gmail.com)
Pelipaikka: Andriaana

Luonne

Lahkon pienehkö saaripahainen piirtyi illan punaamaa taivasta vasten valon kultaamassa vedessä. Saarta vasten nojaava laiva näytti tummalta ja oudolta ihmisten rakennelmiin tottumattoman keskenkasvuisen koirasuden mielestä. Se tuijotti näkyä edessään pitkään, ennen kuin lähti liplattavan veden houkuttelemana uimaan kohti tuota Andriaanan saarta huomattavasti pienempää maakaistaletta. Keelestera piti uimisesta, eikä sitä vaivannut lainkaan se, kuinka suolavesi kirveli haavoissa, jotka Rauhka -niminen urossusi oli sille aiheuttanut. Haavat olivat nyt peitossa pehmeiden rupien takana, joten kipu ei ollut maksimaalinen, eikä täten häirinnyt tunnotonta pentua juurikaan. Sen suuret ja pyöreät silmät vuosivat tästä huolimatta kyynelnestettä, osittain kivusta johtuen, osittain siitä, että niihinkin eksyi välistä tuota kirveltävän tunteen aiheuttamaa vettä. Se, että vesi teki tällaista, oli suolammissa ja muissa makeissa vesistöissä uineelle hämmentävä yllätys, muttei suorastaan mikään pelottava kokemus. Pelkoa tunteiltaan vajaakehittynyt kakara tuskin edes tunsi.

Ajattara on pitkälti kuin tyhjä taulu. Se elää voimakkaasti päänsä sisällä, eikä osaa näyttää tunteita, koska ei toistaiseksi juuri tiedä, mitä termi tunne pitää takanaan. Se kykenee kyllä normaaliin kommunikointiin, mutta harvemmin se näyttää minkäänlaisia tunteita - ja jos näyttää, ne ovat valetta, näyttelyä ja silmänlumetta. Se on peruskäytökseltään mitäänsanomaton, ei kohtelias, eikä tyly. Jos se puhuu, se puhuu yleensä vain kysymyksiin vastatakseen - kysymyksiä se esittää vain hyvin harvoin itse. Ajattara on itselleen vähintään yhtä tuntematon, kuin muillekin, joten itseään koskeviin kysymyksiin sen on toisinaan hankala - ellei jopa mahdoton - vastata. Koirasusi perustaa käytöksensä monesti matkimiseen, ja kun puhe kääntyy aiheeseen, jossa sen olisi etsittävä vastaus itsestään, on homma vaikeampi. Tällaisessa tilanteessa se monesti vetäytyykin täysin kuoreensa, jättää minkäänlaisen kommunikoinnin sikseen, kuin uskoen, että tekemättä mitään, se häviäisi näkyvistä.

Koirasuden henkinen vetäytyneisyys johtuu yksinomaa Cotardin oireyhtymästä, jonka Ajattara varhaisemmassa lapsuudessa sattuneen onnettomuuden johdosta sai osakseen. Oireyhtymän taudinkuvaan kuuluu oletus siitä, ettei ole olemassa tai on kuollut, joista Ajatar uskoo jälkimmäiseen. Se, että kanssaolijat huomaavat sen, on koirasuden mielestä melkoisen hämmentävää, ja narttu uskoo sen mieluummin merkiksi siitä, ettei koko maailmaa ole, kuin että se itse on kuin onkin olemassa. Epätodellisuudentunne on täten kovin voimakas, mutta saattaa poistua - tai ennemminkin muuttua - iän ja kokemuksen myötä.
Elämäntaipaleensa alkuvaiheella narttu ottaa monesti puheeksi olettamuksensa siitä, että se on kuollut, mutta aikansa omillaan elettyään, se vaikenee asiasta koko maailman alkaessa tuntua sen mielestä epätodelliselta.

Vaisuutensa takia Ajattara vaikuttaa herkästi jälkeenjääneeltä, vaikkei sitä oikeasti olekaan. Sen älykkyysosamäärä on äidiltä perittynä keskiverto, eikä suinkaan ole järkijättöinen retardius kuten isänsä Näkki. Vielä pentuna sillä on kuitenkin niin paljon opittavaa, että hidasjärkiseksikin se ajatuksenjuoksultaan saattaa taipua. Myös kasvuolosuhteet huomioon ottaen sillä on paljon tekemistä saada mielessään lepäävät älynrippeet käyttöönsä.
Kokemattomuutensa vuoksi Ajattara on hieman naiivi ja sinisilmäinen, vaikkei muuten kovin paljoa pentua muistutakaan kera hillityn ja jopa aikuisemaisen käytöksensä. Sitä on tämän vuoksi kohtalaisen helppoa huiputtaa, jos niikseen tahtoo.

Kuten mainittua, narttu monesti matkii ja jäljittelee. Kontaktien kasvaessa myös sen mitäänsanomattomuus siis vähenee, vaikkeivat esimerkiksi hymy tai vihainen irvistys tulekaan sydämestä. Ajattara voi olla jokaisella tapaamisella hivenen erilainen käytökseltään; välillä se suuttuu herkästi, välillä sen pinna kestää loputtomiin - välillä se on iloinen, välillä surullinen ja ankea. Se kokeilee kaikenlaista erilaista ottaakseen selville, mistä oikeasti pitää ja mistä ei. Sen on tehtävä kaikki erikseen, tarkastettava jokainen sopukka sisimmässään, jotta se saisi kiinni itsestään ja voisi muovautua kuoresta persoonallisuudeksi. Oikeastaan ainoat piirteet, joita sen luonteesta nyt löytyvät, ovat suvaitsevaisuus ja pitkäpinnaisuus. Se ei karta ketään sen perusteella, mikä on näiden ulkoinen olemus, tai mistä nämä pitävät. Kanssaolija saa olla vaikka verenhimoinen murhaaja, eikä narttu tuomitse edes siinä vaiheessa, kun sen kimppuun käydään. Se ei pelkää kuolemaa - onhan se omasta mielestään kuollut jo ennestään - eikä kipuakaan niinkään, vaikka se saakin sen helposti itkemään. Pinnan pituuden taasen huomaa siitä, ettei pentu reagoi haukkuihin mitenkään ja sietää paljon painetta. Ainakin toistaiseksi sitä on mahdoton saada suuttumaan oikeasti - kimppuunsa sen saa vain, jos se haluaa kokeilla millaista on fyysinen kamppailu, tai jos Herra vaikuttaa sen mieleen.

Ystävystyminen Ajattaran kanssa on sen persoonallisuuden kehittymättömyydestä johtuen vaikeaa, eikä ainakaan kovin ansiokasta. Se ei rakasta edes perhettään, vaikka noista lähinnä muodon vuoksi välittääkin - joten saati sitten jotakuta, joka ei ole sille itselleen sukua. Se on vaikea saada vakuuttuneeksi ystävystymisen hyötypuolista, ja kun se edes tunnistaa koko sanan merkityksen, sen on opittava tuntemaan, mitä se itse haluaa ystäviltään. Tästä johtuen rakkaus tulee olemaan koirasudelle pitkään kovinkin vieras käsite, eikä se ehkä opi tuntemaan sitä koskaan.

Persoonallisuuden vaisuudesta huolimatta pennulla on jo ehta maailmankuva olemassa. Koska se elää pääosin ajatuksissaan, on sillä ollut aikaa olla ja miettiä. Sen mielestä maailma on paha paikka - liekkö sitten äidiltä perittynä luonteenpiirteenä vai omien johtopäätösten myötä - mutta ei liian paha, jottei joku siitäkin nauttia voisi. Vaikka se itse ei siis maailmaa valoisana näe, se ymmärtää, että joillain on kyky nähdä, joten tämänkin piirteen se kätkee sisimpäänsä. Ajattara on "hienotunteinen", ja pyrkii yleensä olemaan loukkaamatta ketään millään tasolla, ellei innostu kokeilemaan erilaisia roolikuvia.

Ajattara on kenties pentu, mutta jo tässä vaiheessa erittäin uskollinen lahkolainen. Jos Herra siltä jotain vaati, se toteuttaa vaatimuksen parhaansa mukaan. Tunnottomuudessaan ja eksyneisyydessään se turvautuu tähän hengelliseen johtohahmoon useasti ja mielellään, saadakseen elämäänsä edes jotain sisältöä ja tekemistä, jota sen ei tarvitse miettiä. Harmi vain, ettei Herra kovin usein taida mitättömään pentuseen turvautua, eikä Ajattara ilman erillistä käskyä aina osaa Lahkon puolta ajaa. Se saattaa kyllä tappaa - eksyttämällä pahaa-aavistamattomat suohon isänsä tavoin - mutta se ei aina osaa yhdistää tappamiaan ja lahkoa, ja täten se ei useinkaan hoksaa uhrata.

Ulkomuoto

Erikoisen kummallisennäköinen tuttavuus Keelestera ei ole - sen silmiinpistävimmät piirteet ovat luultavasti tupsupäiset korvat ja suuret, pyöreät silmät, jotka ovat väriltään harmaanvivahteiset valkoiset. Rakenteeltaan narttu on kuin kuka tahansa ikäisensä, joskin hieman laiha - aikuisena se taasen tulee olemaan hyvinkin hontelo, pitkäkaulainen ja pienipäinen. Jo nuorenakin sen jalat ovat huomattavan pitkät ja selkä hieman köyry (tämä piirre tulee pahenemaan huomattavasti iän karttuessa) lihasmassan ollessa melko olematonta. Korvat ovat kapeat, hyvin pitkänmalliset, ja niiden kärjissä on pehmeää karvaa olevat mustat tupsut. Ohuet jalkavarret päättyvät pentuna pehmeäpiirteisiin tassuihin, jotka aikuisena muuttuvat luiseviksi ja pyöreiksi. Koirasuden käyrät kynnet ovat savenharmaat, pitkät ja kovettuneet. Sen pitkä häntä on tuuhea- ja pitkäturkkinen, mutta erittäin huonokuntoinen ja paikoittain siinä on pieniä, kaljuja kohtia. Ajattaran turkki on pehmeää ja vielä jokseenkin untuvaista, mutta vanhemmiten tulee muuttumaan hyvinkin karkeaksi ja ihonmyötäiseksi. Pääväriltään sen lyhyehkö, mutta tuuhea karva on harmaanmustaa, jo alusta alkaen kovin kiillotonta. Koirasuden päässä, kaulassa, jaloissa, rinnassa, vatsassa ja hännässä on valkeita merkkejä. Muina väreinä toimii harmaanoranssi, tumma harmaanpunainen sekä muutamat harmaansävyt.
Keelesteran kapeita kasvoja koristavat poskikarvat ovat ylipitkät ja huomattavasti ohuempaa ja silkkisempää karvaa kuin muualla sen kehossa.

Suossa ja rapakoissa elämisen vuoksi Keelesteran jaloissa ja hännässä on pinttynyttä likaa. Se ei tämän vuoksi ole kovin koreannäköinen, ja kun vaikutelmaan lisätään vielä laihuus ja huonoryhtisyys, voisi nartun surutta luokitella melkoisen siivottoman ja rappioituneen näköiseksi. Se liikkuukin hieman kömpelön oloisesti, korkeita askelia ottaen.

Menneisyys

Ajattaran epäkehittyneen luonteen huomioon ottaen, on helposti todettavissa, että sen varhaislapsuus on ollut sanalla sanoen hämärä. Sen vanhemmat, Näkki ja Phoenix, olivat sisarukset, eikä varsinkaan isä ollut järjenjuoksultaan kummoinen. Kuin kohtalon ivasta monipäinen pentukatras varttui juuri Näkin "holhottavana", Phoenixin kohdattua kuolemansa pentujen ollessa vielä kovin nuoria. Isän kanssa kasvamiseen kuului suossa, sameissa ja likaisissa vesissä sekä rapakoissa lilluminen, joten ei liene ihme, että Keelestera moiseen ympäristöön mieltyi. Lutakot ja saalistajat vaativat hengen muutamalta nartun sisaruksista, mutta tunneköyhä koirasusi tuskin huomasi tätä - se liikkui perheensä kanssa vain, koska joukossa oli helpompi ja turvallisempi olla. Se liikkui joskus yksinäänkin, mutta palasi aina perheensä luo, eikä mennyt kauas. Näin se olisi menetellyt luultavasti vielä kauankin, ellei olisi joutunut pieneen onnettomuuteen: meinannut hukkua erään kerran yksin liikkuessaan. Se hörppäsi vettä uidessaan, joutui paniikkiin ja painui pinnan alle. Keelestera onnistui kyllä räpiköimään pinnalle, mutta siinä vaiheessa paniikki oli sumentanut sen tietoisuuden jo niissä määrin, että se unohti tämän tyystin. Cotard puhkesi tässä rytäkässä, ja herätessään ja pari päivää tuntemuksiaan selviteltyään, se päätyi uskomaan, että oli kuollut. Perheensä luokse se ei enää palannut, koska kukaan muukaan sen kuolleista sisaruksista ei ollut niin tehnyt, joten se ei voinut kuulua asiaan. Tästä lähin penikka siis opetteli elämään omillaan, saalistaen vain silloin kun siltä tuntui, ja sen takia hieman puutteellisen fyysisen kunnon itselleen kehittäen.

Peleissä

Liikuttuaan jo muutaman päivän omillaan, törmäsi Keelestera puolikuulaiseen nimeltä Kekouan(Kaamoksensusi), Djalan lehtimetsässä. Nopean sananvaihdon jälkeen - ja Keelesteran onnistuttua loukkaamaan urosta - kokematon pikkulahkolainen paljasti lahkolaisuutensa, ja tappeluhan siitä syntyi. Lopulta Kekouan kuitenkin poistui, jättäen aatteensa vastaisesti lahkolaismukulan henkiin.
Epämiellyttävän puolikuulaiskohtaamisen jälkeen onnistui Keelestera liikkumaan yksin vähän vajaan kuukauden verran, vaikkei varsinaisesti seuraa vältellytkään. Tämä yksinelo kuitenkin raukesi kun Keelesteran seuraan Befalasin havumetsässä lyöttäytyi Ein Rauhka(Lepon). Uros osoittautui väkivaltaiseksi, ja olisi kernaasti tappanutkin typerän lahkolaiskakaran, ellei muuan befalaslainen narttu, Pelko Turmatar(Minä), olisi tullut väliin ja antanut pennulle tilaisuuden paeta.
Tämän jälkeen liikkui pentu yksin tovin verran, kunnes Lahkon saarella sattui kohtaamaan dobermanninartun, Yra Ropidon(KAPA). Ropido haukkui Keelesteraa, mutta pentu ei osannut pistää tätä pahakseen.
Muutamia viikkoja Kalansilmä vietti yksikseen, kunnes kohtasi Taramin(kawaii) Befalasin kalliomuodostelmilla.
Vähän tämän perästä kirjava saapui yhteisten alueiden laitureille, ja kohtasi Ropidon pojan, Jakin(KAPA).

Muuta

Perhe:
Sukupuu
Äiti: Phoenix
Isä: Näkki
Sisarukset: Enehra/Ena (Tucci), Nayrem/Nimro (Swildy),

Suhteet:
Yliviivatut kuolleet/kadonneet
Tavatut: Kekouan, Ein Rauhka, Pelko Turmatar, Yra Ropido, Taram, Jak
Pitää: Perheensä
Ei pidä: Kekouan, Ein Rauhka
Neutraali suhtautuminen: Pelko Turmatar, Yra Ropido,
Ystävät:
Viholliset:
Puoliso:
Pennut:

Turhaa tietoa
- Keelestera tuotti minulle paljon harmaita hiuksia, kun en millään meinannut keksiä sille luonnetta.
- Ulkonäkö taasen tuli naurettavan helposti, ja se muuttuikin vain hieman alkuperäisestä.
- Olin aluksi epävarma, haluanko pentua mistään Andriaanan ryhmittymästä, mutta sisarusyhdistelmä Näkki/Phoenix osoittautui liian valloittavaksi.
- Lopputuloksesta pidän, mutta voisi se olla onnistuneempikin.