Index Päivitykset Historia Alue Kulttuuri Hahmot Säännöt Opas Juoni Liittyminen UKK Linkitys Copyright Yhteys

Säännöt

Kiellettyä

Auto-hittaus ja feikki: Auto-hit on tiivistetysti ilmaistuna kanssapelaajan hahmon liikuttamista ilman hahmon pelaajan lupaa. On siis kiellettyä roolata toisen pelaajan hahmoa kuolemaan/vahingoittumaan. Auto-hitit käyvät päinsä vain silloin, kun pelaajat ovat keskenään erikseen sopineet sen sallituksi. Muussa tapauksessa kiellettyä, joten olisi suotavaa, että jatkuvaa hittailua harrastava pelaaja ilmiannettaisiin minulle(Saranna), ellen itse rikkeitä huomaa.
Feikkaus puolestaan on toisena pelaajana esiintymistä.

Vippi/munch: Oman hahmon voittamattomana pitämistä. HT:ssa on monenlaisia hahmoja, jotka väkisinkin ovat keskenään eri tasoa niin kykyjen kuin taitojenkin puitteissa, mutta siltikin taistelupeleissä ym. on pidettävä yllä tietty oikeudenmukaisuus ja järki. Vahvempikaan hahmo ei aina saa iskujaan osumaan tai vastapuolen hyökkäyksiä torjutuiksi.
Jotta peli ei kuitenkaan muuttuisi epärealistiseksi hahmojen vahvuustasoja ajatellen, kehottaisin pelaajaa pitämään huolen siitä, millaisten hahmojen seuraan hän omat suojattinsa sotkee. Eihän ole kovin luonnollista, että joku pieni ja voimiltaan/kyvyiltään mitätön olio selviää jonkun väkivahvan voimamiehen käsittelyistä naarmuitta. Vaaratilanteet tulevat pääasiassa niille, jotka niitä väkisin kerjäävät, eikä kenenkään ole niihin pakko sotkeutua.

Jakautuminen: Eli hahmon oleminen sääntöjen osoittamaa määrää useammassa pelissä yhtä aikaa. HT:ssa pelaajalla on mahdollisuus saada hahmonsa kahteen peliin, ja välttämättömässä tarpeessa myös kolmanteen, mutta ei sitä useampiin. (Kolmanteen peliin tulee anoa lupa adminilta.)

Pusku: Monen viestin peräkkäin kirjouittelua samalta käyttäjältä samaan topikkiin. Joissain tilanteissa pusku, eli spämmi, on ihan luvallista (esim. jos päivitit piirrosgallerian, hahmoesittelyn tai peliseuranhakutöpön). Muussa tapauksessa foorumin viestikentän yläkulmasta löytyvä modify -nappula tarjoaa auliisti apunsa.

Ylenmääräinen räyhääminen ja syrjintä: Eli kanssapelaajiin kohdistuva haukkuminen/mollaaminen/muulla tapaa loukkaava käytäs. Tämä on melko vakava rike, ja saattaa pyyhältää nopeastikin IP-estoon asti, sillä yhdenkin pelaajan törttöily todennäköisesti huonontaa koko roolipelin yhteishenkeä ratkaisevastu. (Huomioksenne! Jos joku pelaaja kokee tulleensa kiusatuksi, hän lähettäköön yksityisviestiä adminille, jotta voin asian selvittää. Tämä siksi, koska minä en aina huomaa oikeaa kiusausta kaverikeskeisestä leikkimielisestä haukkumisesta.) Jos tulee pakottava tarve tapella, hoitakaa se roolipelin ulkopuolella, kiitos.

Liiallinen kiroilu: Voimasanoja saa käyttää, kun oikeasti siltä tuntuu, mutta ei ole kamalan hauskaa lukea tekstiä, jossa joka toinen sana on kirosana.

Kopiointi: Tärkeää on myös copyright-lain kunnioittaminen. Kateus on ikävä tunne, mutta kopiointi ei helpota asiaa ollenkaan loppupeleissä. Voi olla työn ja tuskan takana suunnitella hienoja hahmoja ja piirtää upeita kuvia, mutta jokainen pystyy siihen, kunhan harjoittelee ja uskoo itseensä tarpeeksi (ah ja voih, kuinka kliseepaskaiselta ja tekopyhältä edelläoleva lause kuulosti, mutta anyway, se on totta.)

Teinix: Kiellettyä tämäkin. Ei ole kivaa lukea mitään nykynuorten hepreakieltä, josta ei tällainen ulkopiirien taukki ota mitään selvää. Jos käytät teinixiä, opettele kirjoittamaan oikein, ennen kuin ajatteletkaan liittymistäsi. Tekstipohjaiseen roolipeliin osallistuvalta ei - ainakaan Hauntedin tapauksessa - vaadita upeita ja mahtavia kirjoituksenlahjoja, mutta ymmärrettävät sanamuodot ja kirjakieli ovat enemmän kuin suotavia. (Puhekielelläkin saa tosin kirjoittaa off-gamen puolella, jos siltä tuntuu.)

Varoitukset

Edellämainittuja sääntöjä rikkovan käytöksen viljelystä saattaa paukahtaa päähän varoitus (jonka taso riippuu rikkeen vakavuudesta). Jos varoitus ei tehoa toisellakaan yrittämällä, pelaajan niskoille napsahtaa määräaikainen IP-esto (eli bannaus). Mikäli ei viesti mene tälläkään perille, rangaistuksena on lopullinen porttikielto koko roolipeliin.