Index Päivitykset Historia Alue Kulttuuri Hahmot Säännöt Opas Juoni Liittyminen UKK Linkitys Copyright Yhteys

Copyright

Tekstit + foorumin skinien logokuvat, sivujen layout koodauksineen ja kaikki sen sellainen ovat Sarannan tha adminin tekosia, joten niiden minkäänlainen kopiointi on ehdottomasti kielletty, ellei toisin mainita.
Ulkoasun kuvan tekstuuri on Insan-Stockin tekosia.

Idea tähän roolipeliin lähti Lordi- monsteriyhtyeestä, josta juontuu RPG:n nimi Haunted Town, joka on myös erään Lordin kappaleen nimi. Näin ollen suuri kiitos paikan olemassaolosta kuuluu Lordille. Joitain pienempiä vaikutteita on myöhemmin tullut myös Konamin mainioista Silent Hilleistä. Pääpiirtein idea on napsaistu eräästä Sarannan hassusta unesta.

HT:n hahmojen copyright kuuluu heidän pelaajilleen, joten kopioiminen ja matkiminen on kiellettyä.

Samankaltaisuudet toisiin roolipeleihin, kirjoitelmiin, mangoihin tai vastaaviin ovat täysin sattumia. HT:n lähteet on mainittu noilla muutamalla rivillä ennen tätä tekstiä, eikä mitään ole tahallisesti kopioitu mistään.

Pelifoorumin meille tarjoaa proboards, vieraskirjan shinybook ja sivutilan/domainin Webol.fi.