Index Päivitykset Historia Alue Kulttuuri Hahmot Säännöt Opas Juoni Liittyminen UKK Linkitys Copyright Yhteys


HT:n pääkaupunki(1) on Néveyra(Neeveira), joka sijaitsee tismalleen keskellä Haunted Townin pääkaupunkialuetta. Pääkaupungissa on esimerkiksi oopperatalo, tori, kauppahalli, sekä tottakai asuinaluetta. Tarkemmin Néveyran alueet näkee foorumista.
Pääkaupungin vieressä on hautausmaa(2), joka on erittäin suuressa käytössä kuolleiden kaupungissa. Osa kaupungin asukkaista asuukin siellä.
Dathmer-metsä(3) sijaitsee myös kaupungin vieressä. Dathmer on suuri, eikä se ole täysin edes kaupungin asukkaiden tuntema. Dathmer on sekametsä, mutta rannikon puut ovat kaikki lehtipuita.
Dathmer-metsän ja pääkaupungin välissä on Sôyre-lampi(4), joka on kirkasvetinen ja raikas pohjavesilähde. Suurin osa kaupungin vedestä otetaan sieltä, ja asukkaiden vielä eläessä sitä käytettiin ahkerasti uimiseen. Nyttemmin lammen käyttö on selvästi suppeentunut: eiväthän kuolleet tarvitse vettä elääkseen, eikä uiminenkaan ole lainkaan siinä arvossa, kuin on ollut aikanaan.
Haunted Townissa on myös maaseutu(5). Alkuperältään Caelmean tappaneen kulkutaudin/viruksen uskotaan saaneen alkunsa täältä. Siksipä jopa Haunted Townin kuolleet asukkaat välttelevät maaseutua.
Whónere-metsä(6) on kuusista koostuva vanha aarniometsä, jonka toiselta puolelta kerran Caelmean eläessä tuli turisteja kaupunkiin. Nykyään metsä on tutkimaton ja rämeinen, eikä kukaan koskaan ole päässyt sen takaa Haunted Townin ulkopuolelle, vaikka onkin seurannut valtatien jäämiä pitkälle.
Dathmer-metsän vieressä on Xhiwer-vuorijono(7), joka on matala, mutta vaarallinen jyrkkyytensä ja jäisyytensä vuoksi.
Hautausmaan vieressä on kirkonmäki ja pappila(8). Vanha ja ränsistynyt kivikirkko seisoo korkealla kummulla, jonka alapuolella pappila ja hautausmaa ovat. Pappila ja kirkko ovat joidenkin hauntedlaisten välttelemiä.


Aivan Néveyran vieressä on eräällä erillisellä niemekkeellä vanha huvipuisto(9). Se rakennettiin aikoinaan hylätyn orpokodin ja uimahallin paikalle, jo ennen Caelmean muuttumista Haunted Towniksi. Jo tuolloin olemassa olleet aaveet mieltyivät paikkaan kovin, ja se hylättiin, kun huvittelijoita tämän tästäkin katoili ja löytyi lahdattuina puiston rajojen sisältä.
Pääkaupunkialueisiin kuuluvan maatilanosan jälkeen alkaa hylätty osa maaseutua(10). Alue on karmiva jopa epäkuolleiden mielestä, sillä siellä asuvat surkeat sielut ovat jopa 'tappaneet' sinne menneitä.
Maatilan ulkolaidalta, meren vierestä, hiekkapohja muuttuu asfaltiksi vanhan sataman(11) tieltä. Satama poistettiin käytöstä jo ennen kuin Caelmeasta tuli Haunted Town, joten paikka on sotkuinen, ja siellä on monia hylättyjä, aikainsaatossa lahonneita laivoja, josta osa kuitenkin kelpaa vielä käyttöön. Sataman lieppeillä liikkuu usein mystisiä, vanhoja kuunareita, jotka katoavat sumuun yhtä nopeasti kuin ilmestyvätkin. Tunnetuin noista aavelaivoista lienee Bloody Mary. Vain laivat voivat liikkua Hauntedin ulkopuolelle, mutta niiden matkustajat eivät pysty ottamaan eläviä matkustajikseen, ja maihinkin Hauntedin ulkopuolella he voivat talsia vain täyskuun aikaan.
Sataman ja vanhan maaseudun vieressä on Bhyrtóhin havumetsä(12). Metsässä kasvaa vain kuusia ja mäntyjä, ja sen keskiosa on aarnioitunut ja lahonnut. Uskotaan myös, että metsässä asuu henkiä, joista suurin osa haluaa eksyttää sinne menneen.
Heti Bhyrtóhin metsän jälkeen alkaa karu ja arvaamaton palometsä(13), joka kerran oli osa Bhyrtóhia. Metsän palettua sitä alettiin raivata, ja siitä tuli myös hakkuualuetta. Raivaus jäi kuitenkin kesken viruksen takia, ja nykyään palometsän maasto on myllätty niissä määrin, että siinä ei oikein mikään enää kasva. Hiiltyneet puunrungot ja kitukasvuiset käkkärämännyt, varvut ja pensaat ovat ainoa mikä kertoo että jokin tällä alueella on edes joskus elänyt.
Palometsän, Kochomren kukkuloiden ja Mjyushazk- laakson välissä sijaitsee vanha kaupunki(14). Vanha kaupunki on arkkitehtuuriltaan hyvin alkeellinen, ja talot siellä ovat pääasiallisesti puuta. Maaseudusta alueen erottaa vain se, että siellä on yhäkin toimivia kauppoja ja selkeää asutusta.
Vanhan kaupungin 'yläpuolella' on Kochomren kukkulat(15). Kukkulat ovat korkeita ja nurmipeitteisiä, mutta myös pienempiä kallionjyrkänteitä on muutama siellä täällä.
Kukkuloiden ja Vanhan kaupungin väliss onä Mjyushazk-laakso(16), joka on ainoa paikka Haunted Townissa, joka kesäisin on monien kukkien kirjoma, eikä syksyisen kuollut.
Pohjoisesta katsoen Hauntedin koko länsiosa on pehmeän, valkoisen rantahiekan peitossa. Rantaviiva(17) jatkuu lähes kymmenen kilometriä eteenpäin, kunnes katoaa satamaan.